Varsan suolisto on syntyessään täysin steriili. Ensimmäiset suolistobakteerinsa se saa emän nisistä ja syntymäympäristöstään. Varsan on muodostettava suolistomikrobisto rehujen kautta, joita se alkaa pikkuhiljaa syödä ensimmäisinä elinviikkoinaan, samoin kuin syömällä emän lantaa.

Emän maito ja hyvin sulava laidunruoho ovat varsalle parasta ravintoa sen ensimmäisinä elinkuukausina.

Varsa tutustuu elinympäristöönsä matkimalla emän ruokailua

Muutaman päivän ikäisenä varsa kokeilee jo heinän pureskelua, vaikka se elääkin vielä täysin tamman maidon varassa. Viikon iässä varsa maistelee isoja suullisia emän lantaa luodakseen mikrobikantaa suolistoonsa. Tässä vaiheessa varsan on parasta päästä ulkoilemaan emänsä kanssa laidunnurmelle, sillä hiekkatarhassa tämä uusien asioiden maistelu saattaa olla myös innokasta hiekan, soran ja jopa kivien syöntiä. Usein ensimmäisen elinviikon jälkeen varsalla on ns. varsaripuli, joka kestää muutaman päivän. Tätä on epäilty johtuvan samaan aikaan ajoittuvasta emätamman varsakiimasta, joka todennäköisesti muuttaa tammanmaidon koostumusta kiiman ajaksi. Todennäköisesti varsan ripuli johtuu kuitenkin suolistomikrobiston muutoksista varsan uusista syömisistä johtuen.

Varsan suolisto on herkkä

Lehtevä laidunruoho on ehdottomasti parasta ravintoa varsalle emän maidon lisäksi. Varsan ja tamman tulisikin laiduntaa nurmella, joka ei ole kasvanut liian pitkäksi. Laidunlohkojen kierrättäminen kesän aikana kannattaa.

Varsa alkaa syömään innokkaasti myös emän väkirehuja yksilölliseen tahtiinsa. Varsalle onkin hyvä tarjota omaa varsoille tarkoitettua väkirehua emätamman väkirehujen annon aikaan, sillä tamman väkirehut ovat usein ehdottomasti liian voimakkaita pienelle varsalle. Esimerkiksi käsittelemätön kokonainen kaura on liian kova pala purtavaksi varsan kehittymättömälle suolistolle.

Varsalle riittää, kun se saa maistella kourallisen tai kaksi varsojen ensirehuksi tarkoitettua väkirehua. Suuria määriä väkirehua tulee välttää sekä voimakkaasti mahassa turpoavia rehuja, sillä hevosen vatsalaukku ei veny, toisin kuin esim. ihmisellä.

Myslimuotoisella varsarehulla on puolensa

Pellettimuotoon tehty varsarehu turpoaa aina jonkin verran varsan mahalaukussa. Jos varsalle tarjotaan isoa määrää pellettirehua, on aina vaarana ruokatorven tukos tai mahalaukun impaktio. Pellettirehun voi turvottaa valmiiksi ennen tarjoamista tai syöttää hyvin monessa erässä päivän aikana.

Myslimuotoista rehua varsa syö usein hieman hitaammin. Myslissä olevat erilaiset rakenteet houkuttelevat varsaa tekemään hieman lajille tyypillistä rehujen erottelua nenällään, joka pidentää rehun syömiseen kuluvaa aikaa. Myslirehun rakenne ja tuoksu edistävät syljentuotantoa ruokailun aikana, joka on tärkein tekijä neutraloimaan mahahappojen aiheuttamaa ph:n laskua varsan mahassa. Monella varsalla erittyy syödessä vain vähän sylkeä ja varsat ovatkin erityisen alttiita rehun takertumiseen ruokatorveen, mikäli ne syövät väkirehuja innokkaasti.

Rehun maittavuudella on syljeneritykseen suuri rooli. Erilaiset tuoksut ja maut lisäävät merkittävästi syljeneritystä. Tyhjässä mahalaukussa ph voi laskea huomattavan matalaksi, mikä puolestaan ärsyttää mahan limakalvon pintaa ja johtaa limakalvon haavaumiin.  Mahalaukun ph:ta neutraloi tehokkaasti hevosen oma sylki.

Varsan herkän suoliston ph:n laskua voidaan ehkäistä tarjoamalla varsalle väkirehua, jossa on vain kohtuullinen määrä viljatärkkelystä. Lisätty melassi ja myös heinän korkea sokeri aiheuttavat ph:n laskua varsan suoliston loppuosassa. Paksusuolen ph:n lasku puolestaan aiheuttaa häiriöitä suolistomikrobiston tasapainoon ja voimakkkaat heittelyt aiheuttavat ruuansulatusongelmia, kuten kaasuuntumista, suolistokipuja tai ripulia.

Varsa kuitenkin hyötyy sille suunnitellusta rehulisästä, sillä tamman maito sisältää vain hyvin vähän tärkeitä hivenaineita. Hyvin ruokittu emätamma auttaa varsaa sen ensimmäisinä elinviikkoina, mutta tämän jälkeen varsa saa esim luunmuodostukselle ja kasvulle tärkeitä hivenaineita syömällä omia rehuja tammanmaidon lisäksi.

Suurin tarve valkuaiselle varsalla on 3-6kk:n iässä. Oma varsarehu tulee siis todella tarpeeseen jo ennen varsan vieroittamista emästään. Sulavan raakavalkuaisen aminohappokoostumus on tärkeä. Siksi varsarehuissa käytetään laadukkaampia proteiininlähteitä, kuin pelkkä heinä ja kaura, jotka sisältävät verrattain vähän esim. lysiiniä.

Vieroituksen aiheuttama stressi altistaa varsaa aina mahahaavalle. Vieroitetulle varsalle on tärkeää, että sillä on vapaasti heinää saatavilla sekä tuttu väkirehu, jota se on oppinut odottamaan jo emän kanssa ruokailleessaan. Väkirehun saatuaan varsan on hyvä päästä heti juomaan vettä, koska emän maitoa ei ole enää rehujen syöttötilanteessa saatavilla.